Mikkelin Tori

Ajankohtaista

Ajankohtaista asiaa Mikkelin torilta

Katso kuvat Jättikirppikseltä ja Grillimaisterilta

Julkaistu 06.07.2015

Mikkelin torin suosittu Jättikirppis-sarja jatkui sunnuntaina ja keräsi kaikkien aikojen osallistujamäärän. Heinäkuun ensimmäinen sunnuntai oli muutenkin vilkas. Aamupäivän Jättikirppis ja iltapäivän Grillimaisteri-kiertue keräsivät Mikkelin torille arviolta 7000 kävijää. Grilliherkkujen lisäksi toriasiakkaat saivat nauttia Jättikirppiksen aamupalaa & brunssia –tapahtuman monipuolisesta tarjonnasta. Katso kuvagalleria sunnuntain tapahtumasta.

Tapahtumassa oli mukana satakunta kirppis- ja torimyyjää. Kirppismyyjien lisäksi myös kesäkuussa käynnistynyt Jättikirppiksen aamupalaa & brunssia on löytänyt yleisönsä. Osa sunnuntaiaamupäivän tarjonnasta myytiin loppuun ja osa myyjistä joutui täydentämään valikoimaansa kesken päivän. Torikahviloissa oli mukavasti tungosta ja aurinkoinen sää sai jonoja jäätelökioskeille. Tuoreen herneen, makeaa mansikan ja vihannesten myyntikin kuuluu sujuneen mainiosti.

Tapahtuman tuotannosta vastanneen EPF Oy:n Mikko Romo kertoo, että sunnuntai oli loistava esimerkki siitä, miten samaan aikaan järjestetyt tapahtumat sekä niiden osallistujat hyötyvät toisistaan. – Grillimaisteri-kiertueen järjestäjä oli erittäin tyytyväinen Mikkelin osatapahtumaan ja olemme alustavasti keskustelleet myös ensi vuoden yhteistyöstä.

Uutta katuruokaa sekä perinteisempää toriruokaa yhdistävä konsepti jatkuu jokaisena sunnuntaina heinäkuun loppuun asti. Torilta löytyvät muun muassa monipuoliset kahvilapalvelut, kalaa, tuoreita leivonnaisia, lettuja, jäätelöä, makeisia ja lörtsyjä, Jättikirppiksen aamupalaa & brunssilla on tarjolla myös tuoreita vihanneksia, marjoja ja herneitä. Annokset voi nauttia paikan päällä tai ottaa mukaan.

Jättikirppiksen aamupalan & brunssin tarjonta vaihtelee viikoittain. Sunnuntain 12.7. tapahtumassa mukana ovat ainakin Torikahvila Marski, Minnan Torikahvila, Kalastaja Bovellan, Torimyynti J. Puikkonen, Teron Tuoretori, Ramin konditorian torikahvila, Witman, Suomi Grilli & Cafe ja Torikauppa J. Ahonen.

Sunnuntain Jättikirppikset järjestetään kello 9-13 12.7., 19.7., 26.7., 9.8., 23.8. Lisätietoja Jättikirppiksistä on osoitteessa www.jattikirppis.com. 

Muita ajankohtaisia uutisia