Pollen paremmat pyörykät

Kuori ja hienonna sipuli ja paista. Lisää liemikuutio ja hieman vettä pannulle ja siirrä sivuun jäähtymään. Laita kulhoon noin 1 dl vettä ja murskatut rosmariinit, valkopippurijauhe ja korppujauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna turvota noin 10-15 minuuttia. Lisää jauhelihat ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Laita leivinpaperi uunipellille ja pyörittele tasakokoisia pyöryköitä noin 20-25 kpl. Paista 200-225 asteisessa uunissa noin 12-15 min kunnes pyörykät ovat kypsiä.

Sulata voi pienessä astiassa ja lisää siihen kuoritut ja viipaloidut valkosipulinkynnet ja rosmariinin oksat ja hauduta hetki, saa ruskistua hieman. Kun otat pyörykät uunista, laita lusikalla jokaisen kuuman pyörykän päälle maustettua voisulaa.

Laita puolukat korkeareunaiseen astiaan, lisää sokeri ja rypsiöljy ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.

Tarjoa pyörykät perunoiden, salaatin ja puolukkakastikkeen kera

Ainesosat

Pyörykkätaikina

500g jauhelihaa, osa hevosta-osa porsasta
1 keskikokoinen sipuli
3/4 dl korppujauhoa
1 liemikuutio
1-2 tl rosmariinia
jauhettua valkopippuria
2-3 rkl voita
2 oksaa rosmariinia
3 valkosipulin kynttä

Puolukkakastike

200g puolukoita
2-3 rkl rypsiöljyä
sokeria maun mukaan