Mikkelin Tori

Mikkelin Tori

Tervetuloa Mikkelin torille

Hallitustori eli Mikkelin kaupungin päätori sijaitsee kaupungin keskustan ytimessä. Voit nauttia vilkkaista markkinoista ja monipuolisesta tarjonnasta. Yksi Mikkelin Torin erikoisuuksista on jo 10 vuoden ajan jatkunut yömyynti. Tori koko täydellisen uudistumisen vuonna 2011, kun torin alle rakennettiin Toriparkki. Torin laidalla, entisen lääninhallituksen edessä, sijaitsee marsalkka Mannerheimin patsas.

Mikkelin tori on maankuulu markkina- ja kohtauspaikka, joka tunnetaan leppoisasta tunnelmastaan ja laadukkaista tuotteistaan.

Markkinoita on pidetty Mikkelissä jo vuodesta 1744, ja nykyinen Hallitustori - kaupungin sydän - perustettiin vuonna 1838. Tänäkin päivänä kaupunkilaiset tapaavat torilla toisiaan viettäen kahviloissa aikaa ja tehden päivittäisiä ostoksia.

Vuonna 2011 uudistuneella torilla on myös paljon tapahtumia. Kesäisin pidetään  sunnuntaisin jättikirppiksiä. Talvella hallitustorilla voi luistella joulun molemmin puolin riippuen jäätilanteesta.