Mikkelin Tori

Ajankohtaista

Ajankohtaista asiaa Mikkelin torilta

Maalismarkkinat avaa kevään

Julkaistu 05.03.2015

Kaksipäiväiset Maalismarkkinat tuo satakunta kauppiasta Mikkelin keskustaan. Myyntikojuja on hallitustorin lisäksi myös Maaherrankadulla ja Hallituskadulla. Kevättalven Maalismarkkinat ja syksyn Mikkomarkkinat ovat Mikkelin suurimmat ja vilkkaimmat toritapahtumat.

- Maalismarkkinat oikeastaan polkaisee markkinavuoden kunnolla käyntiin hiljaisemman alkuvuoden jälkeen, kertoo torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahonen. Ahonen ennustaa vilkkaita markkinoita niin myyjien kuin asiakkaiden suhteen. Tänä vuonna markkinahumuun tuo lisämausteen myös kevään eduskuntavaalit.

Maalismarkkinoilla on luvassa kunnon vanhan ajan markkinameininkiä, vilkasta torikauppaa ja suulaita ”helppoheikkejä”. Myynnissä on perinteistä markkinatavaraa kuten elintarvikkeita, kodin käyttötavaroita, käsitöitä, tekstiilejä ja monenlaisia herkkuja. Ruokakojuissa on tarjolla paitsi kotimaista, myös eksoottisempaa ruokaa. Katso kuvia viime vuoden markkinoilta.

Maalismarkkinat Mikkelin torilla keskiviikkona 11.3. klo 7-18 ja torstaina 12.3. klo 7-17. Maalismarkkinoille on vapaa pääsy. 

Muita ajankohtaisia uutisia