Mikkelin Tori

Ajankohtaista

Ajankohtaista asiaa Mikkelin torilta

Mahdollisuuksien tori perjantaina

Julkaistu 27.08.2014

Mikkelin Mahdollisuuksien tori

Mahdollisuuksien tori järjestetään tänä vuonna Mikkelissä Kesäkatu-tapahtuman yhteydessä perjantaina 29.8 klo 17-20. Kaikille kaupunkilaisille ilmainen toritapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja herkullisia makuja. Mikkeliläiset järjestöt ja ystävyysseurat esittelevät torilla toimintaansa. Mahdollisuuksien Toritapahtumaa koordinoi Mikkelin maailmankauppayhdistys ry.

Tänä vuonna Mahdollisuuksien torille osallistuu n. 30 paikallista toimijaa. Omaa toimintaansa esittelevät muun muassa Naisten Pankki, SPR, Nuorten työpajat, ESTERY ry, Suomi-Espanja seura, Suomi-Venäjä seura ja Mikkelin työttömät ry.

Illan aikana torilla kuullaan Andien huilumusiikkia Carlos Teran Medranon esittämänä, tutustutaan brasilialaiseen capoeiraan sekä nautitaan Carmen Rodergasin tanssiesityksestä. Torilla on vieraana YK:n ihmisoikeuspalkinnon saanut Liisa Kauppinen sekä asiaohjelmaa Kehitysyhteistyönpalvelukeskus KEPA:sta. Myynnissä on Reilun kaupan tuotteita sekä aasialaista ruokaa.

Mahdollisuuksien torin teemana nuoret ja työ

Nuorten osuus maailman väestöstä kasvaa koko ajan ja nuorten hyvinvoinnilla onkin tärkeä merkitys yhteiskuntien kehitykselle. Nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja ihmisarvoisen työn takaaminen koskettaa niin kehittyneitä kuin kehittyviäkin maita. Jokainen meistä ansaitsee työtä, josta saatava palkka riittää elämiseen ja jota voi tehdä ilman pelkoa fyysisestä vahingosta tai vapauden riistosta. 

Valtioiden rajat ylittävät tuotantoketjut ja tarve kansainvälisesti tehdyille ratkaisuille kytkevät Suomen konkreettisesti osaksi globaalia maailmaa. Mahdollisuuksien toreilla on tämänvuotisen teeman kautta hyvä pohtia nuorten työllisyyteen ja työoloihin liittyviä ratkaisuja niin paikallisesta kuin globaalistakin näkökulmasta.

Teemavuotta toteutetaan yhteistyössä Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen (SASK) ja Eettisen kaupan puolesta (Eetti) kanssa.

Kepan koordinoimia Mahdollisuuksien toreja järjestetään vuosittain noin 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Torien tavoitteena on lisätä paikkakuntalaisten kiinnostusta ja tietämystä globaaleista kehityskysymyksistä sekä tarjota mahdollisuuksia osallistua järjestöjen toimintaan.

Kansalaisjärjestöille Mahdollisuuksien torit tarjoavat mahdollisuuden esitellä omaa toimintaansa, tuottaa kävijöille elämyksiä ja vaikuttaa oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Lisäinfoa: www.mahdollisuuksientori.fi

Muita ajankohtaisia uutisia