Mikkelin Tori

Ajankohtaista

Ajankohtaista asiaa Mikkelin torilta

Pekka Korpi St Michel -ravitempauksessa torilla

Julkaistu 18.07.2014

Mikkelin maailman nopein ravirata kerää kaupunkiin huippuravurien lisäksi kymmentuhatpäisen raviyleisön eri puolelta maata. Samaan aikaan St Michel -ravien kanssa järjestetään myös perinteiset ravimarkkinat Mikkelin torilla. Lauantaina 19.7. tori täyttyy hyvissä ajoin paikallisista ja kesäasukkaista sekä raviväestä.

Kello 11-13 Mikkelin torilla järjestetään myös St Michel -ravitempaus, jonka takana ovat Mikke ry ja Mikkelin Ravirata. Tapahtumassa kaikkien aikojen menestynein ja tunnetuin suomalainen raviohjastaja ja –valmentaja Pekka Korpi tulee Mikkelin torille haastateltavaksi.

Ravitempauksella halutaan tuoda ravitunnelmaa kaupungin keskustaan. Tapahtumassa on mukana myös Poni nimeltään Pekka, jonka kyytiin halukkaat pääsevät ratsastamaan kahden euron hintaan. Luvassa on myös kesäistä musiikkia, jonka tahdissa voi tanssahdella. Tapahtuma sijoittuu torin kaupungintalon puoleiseen päätyyn.

Ravitempauksen ohjelma lauantaina 19.7.2014

11.00 Ravitempauksen avaus
11.15 Ponin valjastusnäytös ja tutustuminen ravitarvikkeisiin (mm. korvatulpat, ajopuku ym.)
12.00 Pekka Korven haastattelu
12.30 Ponin valjastusnäytös ja tutustuminen ravitarvikkeisiin (mm. korvatulpat, ajopuku ym.)
13.00 Tilaisuus päättyy

Yleisö pääsee tutustumaan hevoskärryyn ja muihin hevostarvikkeisiin.

Muita ajankohtaisia uutisia