Mikkelin Tori

Ajankohtaista

Ajankohtaista asiaa Mikkelin torilta

Jukurien Viikinkisoppaa tarjolla Mikkelin torilla      

Julkaistu 02.06.2016

 Mikkelin torin lähiruokatapahtumat käynnistyvät kesäkuun alussa. Perjantaina 3.6. lounasaikaan Hallitustorilla on tarjolla maistiaiset tulevana syksynä käynnistyvän jääkiekkoliigan kotiotteluissa tarjolle tulevasta Viikinkisopasta. Sopan tarjoavat yhdessä Mikkelin torikauppiaat ry ja liigajoukkue Mikkelin Jukurit. Tapahtuman aikana halukkaat pääsevät saunomaan jukuripelaajien kanssa.

Kalevankankaan IkiOma Areenan ravintolassa halutaan tarjota uusia, maukkaita elämyksiä ja se tulee näkymään alkavalla pelikaudella. Mikkelin Jukurien kotiottelujen menu uudistuu ja uutena tuotteena tarjolle tulee mm. Viikinkisoppa. Keittiömestari Hannu Kalliokoski on luvannut loihtia liigasoppaan sellaisen liemen, että se vie taatusti kielen mennessään.

Viikinkisoppa keitetään lähialueen tuottajien tuoreista juureksista ja vihanneksista. Keittiömestari Kalliokosken maustama annos tuunataan asiakkaan itse valitsemalla määrällä herkullisia lihapullia. Keitosta on luonnollisesti saatavana myös kasvisversio ja lasten annokset. Lähiruokatapahtumassa jaetaan noin 400 maistiaisannosta.

Viikinkisopan lanseerauksessa on mukana myös monissa liemissä keitetty Jukurien valmantaja Ville Nieminen. -Harva tietää, että Niemisen uraan mahtuu myös torikauppaa, kertoo Mikkelin Torikauppiaat ry:n puheenjohtaja Kaija Ahonen. Nuorempana Ville Nieminen kiersi isänsä kanssa markkinoita ja kasaili myyntikatoksia sekä kauppasi mm. mansikoita Tampereen Laukontorilla.  Sieltä lienee perua Niemisen televisiostakin tuttu sujuva verbaliikka, Ahonen nauraa.

Lähiruokatapahtuman yhteydessä halukkailla on mahdollisuus päästä löylyttämään tuoreita Jukureita. Torille on viritetty telttasauna, jonka löylyissä on tilaisuus ottaa mittaa seuran uusista pelaajista. -Uikkarit mukaan ja lauteille tutustumaan poikiin, Ahonen kannustaa. Lähiruokatapahtuman juontaa Jukureiden taustajoukossakin vaikuttanut Ville Asikainen.

Mikkelin torin lähiruokatapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti perjantaina 3.6. klo 11-13, sillä koulujen loppuminen sattuu lauantain kuukausimarkkinoiden aikaan, kertoo Kaija Ahonen. Lähiruokatapahtuman yhteydessä voi tutustua myös torin tarjoamiin grilliherkkuihin, joita saa ostaa Street Grill Vileen ja Alpo The Food Truckista sekä Eepin grillistä.

Keittiömestari Hannu Kalliokoski on tuttu näky Mikkelin torilla.

Muita ajankohtaisia uutisia